Uutta kyökissä

Meille on hankittu osittain pakon edessä keittiöön kaikenlaista uutta kodinkonetta sun muuta. Ensinnäkin kahvinkeitin on vaihtunut. Vanhasta oli hajonnut tippalukko ja lämpölevy oli jo aivan ruskea, joten uudelle oli tarvetta. Olin haaveillut jo kauan Moccamasterista mutta tuskaillut sen suurehkoa kokoa ja kovaa hintaa. Onneksi en ehtinyt ostaa Mokkista, koska löysin Tikkakoskelta kirpputorilta 80-luvun lopun retro-Philipsin ihan uutta vastaavassa kunnossa 10 eurolla!

Kahvinkeitin on just sopivan passelin kokoinen, ja se keittää hyvää ja kuumaa kahvia. Lisäksi vesisäiliö on irrotettava, joten veden annostelu on ihanan helppoa. Irrotettavien osien takia keitin on myös helppo pitää puhtaana. Aamut alkavat nykyään paljon paremmissa tunnelmissa, kun raahautuu ensin väsyneenä keittiöön ja näkee sitten tuon kaunokaisen.

Selvitimme anopin kanssa, miltä ajalta keitin on mahdollisesti peräisin, ja löysimme keittimen Museoviraston tietokannasta. Se on siis museoitu! Ilmeisesti keitin on ollut aikanaan jollain tapaa edistyksellinen tai ominaisuuksiltaan muutoin dokumentoimisen arvoinen.

Toisekseen jouduimme ostamaan uuden mikron, kun seinältä pudonnut seinälautanen hajotti mikron luukun lasin niin, että se meni ihan säpäleiksi. Uudessa mikrossa on se hyvä puoli, että se on hieman pienempi kuin vanha, joten se mahtuu työtasolle sivuttain. Työtilaa tuli nyt enemmän - nyt myös tiskialtaan vieressä mahtuu vaikkapa pilkkomaan vihanneksia leikkuulaudan päällä.

Pieni muutos tuntuu käytännön kokkailussa heti: nyt kokkailu on paljon helpompaa! Keittiön käytännöllisyys onkin ollut etusijalla siinä, miten olemme esimerkiksi sijoitelleet kodinkoneet sun muut. Joudumme kokkailemaan ja leipomaan aika paljon, koska sekä minulla että miehellä on kaikenlaisia ruokarajoitteita, joiden takia ei voi juurikaan syödä ulkona tai muutenkaan syödä valmisruokia. (Mutta käytännöllisyyden lisäksi uusi mikro on kyllä myös nätimpi - vanhassa oli sellaista metallinväristä miehekästä ja liian fiiniä tyyliä, joka ei oikein ollut mieleeni. Muovia sen olla pitää! :D)

Mikron päälle mahtuu kaikenlaista rompetta, mikä on hyvä - kaikki tila pitää käyttää hyväksi, kun on tällainen retrokupposten ja purnukoiden keräilijä ;)

Innostuin nyt viikonloppuna virkkailemaan meille uusia tiskirättejä. Ennen käytimme mikrokuituisia liinoja, mutta ne eivät olleet kyllä mitenkään nättejä. Sain ispiraation Hupsistarallaa-blogista, ja muistin, että minullahan on yksi bambulangasta neulottu epäonnistunut huivi laatikon pohjalla. Purin sen, ja virkkasin meille heti samantien kolme uutta rättiä. Sininen ja punainen lanka ovat siitä huivista purettua bambuviskoosilankaa, ja keltainen on kirpparilta ostettua Finlan Muumi-puuvillalankaa. Virkkasin nuo ensimmäiset rätit aika yksinkertaisen mallisiksi - virkkasin pelkästään isoäidinneliötyylillä ja pylväillä. Seuraavissa räteissä ajattelin kokeilla jotain muita vähän vaikeampia kuvioita.

Ainakin tuo ensimmäiseksi käyttöön otettu punainen rätti on toiminut käytössä oikein passelisti - bambuviskoosilanka on yllättävän imukykyistä.

Hupsistarallaa-blogissa oli myös niin mainio idea rättien säilytykseen, että se oli pakko kopioida itsellekin. Sainpahan nyt käyttöön tuon viimeisenkin hyllyn päällä nököttäneen ison Riihinmäen keittiötölkin.

Ja sitten meillä on vielä uusi verhokin keittiössä. Löysin 80-luvun alun Vallilan verhot kirpputorilta Äänekoskelta viidellä eurolla. Toinen verho pääsi keittiön ikkunaan. Puuvilla on ihanan paksua, ja se ei päästä juurikaan valoa läpi, mikä on hyvä eteläikkunalla.

Toinen verho pääsee ehkä työpaikalle työhuoneen ikkunaan.

Lopuksi vielä kaksi kuvaa, jotka eivät liity suoranaisesti uusiin asioihin keittiössä, mutta jollain tapaa keittiöön kuitenkin: ruokaa mankuva kissa ja vastaleivottu piimärieska.

Maljakkokatsaus

Kirpsakka syystuuli tuntuu jo ajoittain tuolla ulkona, ja työtkin alkoivat kesälomien jälkeen. Pakko palata ajatuksissa kuitenkin vielä hetkeksi kesään ja lomalla tehtyihin kirppislöytöihin. Löysin Keski-Suomesta muutaman aika hienon retromaljakon, jotka pääsivät äidinäidiltä perittyjen riihimäkeläisten joukkoon.

Mummilta olen perinyt nuo kaksi vihreää Riihimäen lasin maljakkoa ja niiden välissä olevat kaksi punaista. Vasemmanpuoleinen vihreä ja punainen ovat molemmat Nanny Stillin Tiimalaseja. Oikeanpuoleiset ovat sen sijaan Tamara Aladinia.

Eturivin vasemmanpuoleisen tummanruskean kääntömaljakon löysin keväällä Kierrätyskeskuksesta. Sen sijaan matala kirkas kääntömaljakko ja oikeanpuoleinen haaleamman ruskea yksilö ovat tämän kesän kirppislöytöjä. Ruskea maksoi vaivaiset kaksi euroa, eikä siinä ole mitään säröjä eikä halkeamia!

Eikös olekin veikeä kolmikko! Kääntömaljakot ovat myös Tamara Aladinin suunnittelemia. Niiden nimi tulee siitä, että niitä voi käyttää kynttilänjalkoina, kun ne kääntää ylösalaisin. 

Tässä kuvassa keskimmäisenä takarivissä näkyvä punainen maljakko on myös Riihimäkeä ja Tamara Aladinin suunnittelema. Maksoin siitäkin kesällä jyväskyläläisellä kirpputorilla kaksi euroa. Hinnoittelijat eivät tainneet tietää myymiensä lasiesineiden todellista arvoa. Punaisessakaan ei ole vikoja, ja se sopii täydellisesti noiden toisten punaisten kaveriksi.

Oikealla näkyvä kapeavyötäröinen meripihkan värinen maljakko ei sen sijaan ole Riihimäkeä vaan Kumelaa. Se on Sirkku Kumela-Lehtosen suunnittelema, ja löysin sen Tikkakoskelta tienvarsikirpputorilta muistaakseni kahdeksan euron hintaan. Myyjäkään ei tiennyt maljakon suunnittelijasta mitään, mutta joku ystävällinen retroharrastaja Lumppulasta osasi vastata kyselyyni. Enpä ollut Kumelasta aiemmin kuullutkaan, mutta googlettelulla selvisi, että monet äitinikin kirppiksiltä löytämät vanhat lasiesineet ovat Kumelan tuotantoa.

Kumelan tehdaskin sijaitsi muuten kai Riihimäellä - en ole vielä saanut selville, onko Kumelalla ja Riihimäen lasilla jotain yhteistä tai ovatko ne olleet joskus samaa tehdasta. Pitää käydä lainaamassa vähän kirjoja kirjastosta ja tutustua tehtaan tuotantoon tarkemmin. Ihana maljakko joka tapauksessa!

Räsymattoja

Olin viime viikon Keski-Suomessa kesäloman vietossa ja sukuloimassa. Tein aika mahtavia kirppislöytöjä Nelostien varrella sijaitsevilta kirppiksiltä! Niistä kuitenkin myöhemmin lisää - ensin haluan esitellä uudet räsymattoni, jotka löysin mökiltä tarpeettomina. Nyt yksi sisustustavoite on saavutettu: kaikki mattomme ovat räsymattoja kynnysmattoa myöten.

Kaikki matot ovat äitini ja mummini yhdessä 70-luvulla kutomia, ja alkujaan niiden paikka on ollut äitini lapsuudenkodissa. Tykkään mattojen selkeistä väreistä ja leveistä raidoista.

Nyt kynnysmattokin sopii yhteen muiden eteisen mattojen kanssa.

Räsymattoja riitti parvekkeellekin. Betonilattia on viimeinkin kokonaan peitossa! Aiemmin parvekkeella ollut räiskyvänkeltainen räsymatto muutti puolestaan mökille. Se oli liian pitkä meidän parvekkeelle, mutta mökin pitkään eteiseen se sopii just passelisti.